SCA, joka on tunnettu mm. Lotus Soft Embo, Lotus Emilia a ja Lotus Nessu -tuotemerkeistä, on yksi kappale ja paperituotteiden johtavista valmistajista. Olemme sitoutuneet ympäristötehokkuutemme jatkuvaan kehittämiseen asiakkaiden, kuluttajien ja yhteisöjen yhteiseksi eduksi. Meillä on pitkä kestävään kehitykseen panostavat yhtiön historia. Valmistamme tuotteita, jotka parantavat ihmisten elämää. Toimimme vastuullisesti ottaen sosiaaliset, taloudelliset ja ympäristönäkökohdat tasapainoisesti huomioon.
Tärkein tuotteidemme raaka-aine on uusiutuva luonnonvara - puu. Usein unohtuu, että puu on yksi kestävän kehityksen kannalta parhaista raaka-aineista, mikäli hakkuut tapahtuvat laillisesti ja hankitaan vastuullisen metsänhoidon sertifiointiohjelmien puitteissa. Teemme yhteistyötä erilaisten sertifiointiohjelmien kanssa. Monista niistä olet varmasti kuullutkin:
Kestävän metsätalouden käytäntöjemme lisäksi olemme sitoutuneet vähentämään yleistä vedenkulutustamme, tunnistamaan tilaisuuksia minimoida kemikaalien käytön kaikissa tuotantoprosessin vaiheissa sekä vähentämään tuottamaamme jätettä.
Tässä on muutama esimerkki toiminnastamme:
Jatkuva kehitys kaikilla keskeisillä toiminta-alueilla on meille tärkeää. Tuotteitamme suunnittelussa pohdimme sosiaalisia, taloudellisia ja ympäristöllisiä vaikutuksia. Olemme ottaneet käyttöön uusia tekniikkoja, kuten elinkaarianalyysejä. Emme tyydy pelkästään tuotteidemme arviointiin, vaan arvioimme myös pakkausmateriaalit. Näin voimme varmistaa, että pakkausten ympäristörasitus on mahdollisimman pieni samalla, kun pidämme kiinni tuotteidemme korkeasta laadusta.
Lisätietoja toiminnastamme kestävän kehityksen hyväksi löydät napsauttamalla tästä.
Käytämme evästeitä luodaksemme mahdollisimman turvalliset ja tehokkaat Internet-sivut asiakkaillemme. Yksityiskohtaiset tiedot on kerrottu tietosuojaperiaatteissamme.